Lapin lumoavat kaupungit

Lappi kiehtoo ainutlaatuisuudellaan. Villit erämaat, salaperäiset tunturit, valon ja pimeyden vuorottelu ja roihuavat revontulet napapiirin yllä vaativat tuloa paikanpäälle ja kokemaan ne itse. Lapissa turismilla on tärkeä sija, mikä näkyy Lapin kaupungeissa ja matkailukeskuksissa. Toisaalta kaupungeissa voi kokea myös muuta kuin Lappi-matkailua. Ne ovat eläviä keskuksia ostoskeskuksineen, kulttuuririentoineen, yliopistoineen ja urheilukeskuksineen ja niiden arkkitehtuuri ammentaa Lapin lumoavasta luonnosta. Ravintoloissa suuntaus on puhtaaseen ja perinteiseen lähiruokaan. Tutustumalla Lapin kaupunkeihin pääsee kurkistamaan Lapin asukkaiden elämään menneisyydessä ja kokemaan sen nykyisyydessä.

Lapin ainutlaatuinen luonto

Lappi on Suomen maakunnista maantieteellisesti pohjoisin, suurin mutta myös harvaan asutuin. Se rajoittuu pohjoisessa Norjaan, idässä Venäjään ja lännessä Ruotsiin. Suurin osa Lapista sijaitsee napapiirin pohjoispuolella. Lapin luonto eroaa muusta Suomesta juuri pohjoisen sijaintinsa takia. Siellä vallitsee talvella kaamos ja kesällä vastaavasti yötön yö, jolloin aurinko ei laske missään vaiheessa vuorokautta horisontin taakse. Luonnonoloissa on suuria vaihteluja eri puolilla isoa maakuntaa. Lappi kiehtoo Suomessa ja maailmalla juuri erilaisuutensa takia. Ihmiset ja luonto, erämaat ja kaupungit, tunturit ja järvet luovat siellä harmonisen kokonaisuuden.

Sodankylä – Pohjois-Lapin helmi

Pohjois-Lapin seutukunta ulottuu Lapin pohjoisimpiin osiin. Alueeseen kuuluvat kaupungit Sodankylä, Inari ja Utsjoki. Alue on EU:n pohjoisin seutukunta, ja ehkä siksi matkailijat ovat löytäneet tämän alueen parhaiten Lapin seuduista. Turismi on vaikuttanut elähdyttävästi seudun väestörakenteeseen. Sodankylä on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta ja tarjoaa laajasti palveluita ja elämyksiä. Alueelta löytyy lukuisasti luontopolkuja ja vaellusreittejä. Alueella on myös Urho Kekkosen kansallispuisto sekä Sompion luonnonpuisto ja Saariselän tunturialueet. Kunnassa myös järjestetään elokuvajuhlia ja vaalitaan vanhaa historiaa. Sodankylä tunnetaan myös vahvasta kaivostoiminnasta sekä Jääkäriprikaatin kotipaikasta.

Sykkivä ja kansainvälinen Rovaniemi

Rovaniemi on Lapin maakunnallinen pääkaupunki ja yksi Suomen suurista kaupungeista. Myös Rovaniemellä on jo vuosien ajan panostettu matkailuun. Ympärivuotinen suosio matkailukohteena perustuu joulun, lumen, revontulten ja kesämatkailun ympärille luotuun vahvaan panostukseen. Rovaniemelle on helppo tulla lentäen, omalla autolla ja junalla. Kaupungissa on kansainvälistä tunnelmaa, mitä osaltaan edesauttaa yliopiston läsnäolo. Seudun luontokohteista kuuluisimpia ovat rehevä lintukohde Harjulampi ja Auttijoen luontopolku laavuineen ja vesiputouksineen. Kaupungin keskustasta pois johtava silta, Jätkänkynttilä, on tunnuksenomainen rovaniemeläisessä kaupunkikuvassa. Rovaniemen seutukuntaan kuuluva Ranuan kunta on tullut tunnetuksi luontokohteistaan ja erityisesti eläinpuistostaan.

Tunturi-Lappi houkuttelee vaeltajia ja laskijoita

Tunturi-Lapista käytetään myös nimitystä Luoteis-Lappi sen sijainnin vuoksi. Seutukunnan neljä kuntaa ovat Enontekiö, Kolari, Muonio ja Kittilä. Kuten monessa muussakin Lapin seutukunnassa, Tunturi-Lapin elinkeinoelämä perustuu luontoon ja luonnonvaroihin sekä matkailuun. Alueella sijaitsee Lapin ehkä tunnetuimmat hiihtokeskukset kuten Ylläs, Levi ja Pallas. Näissä keskuksissa palvelutarjontaa laajennetaan jatkuvasti perinteisten hiihto- ja laskettelutoiminnan lisäksi. Elinkeinoelämän monipuolistamista pidetään tärkeänä, mutta perinteistä porotalouttakaan ei ole unohdettu. Luoteis-Lapissa sijaitsevat Suomen korkeimmat, yli kilometrin korkuiset tunturit. Näitä ovat esimerkiksi Saana Kilpisjärven rannalla ja Haltitunturi Suomen ja Norjan rajalla.

Vehreä Tornionlaakso

Tornionlaakson läpi kulkee 21-valtatie, jota matkustetaan vilkkaasti ympäri vuoden. Seudulle on leimallista tuntureilta alkunsa saava voimakas Tornionjoki, rehevät seudut ja Ruotsin läheisyys rajan takana. Napapiiri halkoo alueen kuntia Ylitorniota ja Pelloa. Alueella on tiivishenkinen ja kulttuurinen yhteys rajanaapureiden kanssa. Molemmin puolin rajaa puhutaan pääkielien lisäksi molemmista kielistä vaikutteita saanutta meänkieltä. Tornionjokilaakso on ollut jo historiassa seutua, jonne on tultu ihmettelemään Lapin luontoa ja lumoa. Alueella on 1800-luvulla perustettu ja edelleen toiminnassa oleva Aavasaksan Kruununpuisto. Se on yksi Suomen kansallismaisemista.

Kemi-Tornion seutu on portti Lappiin

Kemi-Tornion seutu sijaitsee Peräpohjolassa Perämeren kaarella rajautuen etelässä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Simo-, Kemi- ja Tornionjoet laskevat alueen kautta mereen. Kemi-Tornion alue on suurinta teollisen tuotannon ja viennin aluetta Lapissa. Alueella on viisi kaupunkia: Kemi, Tornio, Keminmaa, Tervola ja Simo. Suosittu matkakohde on Kemin lumilinna, joka on rakennettu talvisin vuodesta 1996 lähtien. Se on maailman suurin lumilinna. Linnasta löytyy kappeli, ravintola ja hotelli. Tornion Haaparanta on yhteinen kaupunki Suomen ja Ruotsin kesken. Kaupungin keskellä sijaitsee jopa ikonisen aseman saanut Ikea.

Itä-Lapin tuntemattomat erämaat

Itä-Lapin seutukunta on Lapin itäisintä aluetta. Se rajatuu idästä Venäjään, etelästä Pohjois-Pohjanmaan korpivaaroihin. Seutukuntaan kuulu Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio, Salla ja Savukoski. Alueella on vahvaa matkailukulttuuria, josta pitää huolen esimerkiksi Sallan ja Pyhä-Luoston hiihto- ja matkailukeskukset. Tunturikeskusten lisäksi turisteja vetää Itä-Lappiin muukin luonto. Suuret erämaat kiehtovat ja luontokeskukset ja kansallispuistot kasvattavat kävijämääriään vuosi vuodelta. Korouman luonnonsuojelualueen erikoisuus ovat jääputoukset, ja Riisitunturi on talvisin some-maailman kuvatuimpia kohteita. Alue on myös tunnettu Lapin järvimaana monien järviensä ansiosta. Itä-Lappi tarjoaa rauhaa etsiville vierailijoille ja muuttajille hyvän vaihtoehdon.

Koko Lapissa matkailukulttuuri kehittyy jatkuvasti. Turismista onkin tullut ehkä tärkein elinkeino alueen väestölle. Toisaalta perinteisten elinkeinojen ylläpitäminen lisää alueen kiinnostavuutta ja siten myös matkailijoiden määrää. Lapissa kiehtookin sen ainutlaatuisen luontonsa lisäksi vanhat perinteet porotokkineen, lapinpukuineen ja samaaneineen. Lapin kaupungeissa ja matkailukeskuksissa historia ja luonto ovat vahvasti läsnä. Hotellihuoneista katsellaan revontulten peittämää taivasta eikä porojen näkeminen kaupunkialueellakaan ole harvinaista. Ihmisten parissa voi kuulla harvinaista saamenkieltä ja museoissa voi tutustua perinteiseen elämäntapaan. Toisaalta kaupungeissa näkyy myös nykyajan syke, joka sulautuu Lapin perinteisiin arvoihin.

Bookmark the permalink.

11 Comments

  1. rohpwkwst cbctb hnhkyum djex feabyjgzmzayynr

  2. 664632 523955Once I originally commented I clicked the -Notify me when new feedback are added- checkbox and now every time a remark is added I get four emails with the same comment. Is there any means you possibly can remove me from that service? Thanks! 796749

  3. 323044 871890Wonderful weblog here! Also your website loads up quick! What host are you utilizing? Can I get your affiliate link to your host? I wish my web site loaded up as quickly as yours lol 602711

  4. 613431 723494I conceive this internet site contains some rattling great info for everybody : D. 522401

  5. 45581 359307Hi, Neat post. Theres a dilemma along with your internet site in internet explorer, would test this IE still is the market leader and a big portion of people will miss your wonderful writing because of this issue. 699953

  6. 1463 792712Definitely indited content , Genuinely enjoyed looking at . 728569

  7. 650538 800432Your blog has the same post as another author but i like your far better.~:; 493090

  8. 613684 546321Hello! I basically want to make a enormous thumbs up with the great info youve here during this post. We are returning to your blog for additional soon. 231360

  9. 182937 347890Right after study a couple of of the weblog posts on your personal web site now, we actually like your way of blogging. I bookmarked it to my bookmark internet website list and are checking back soon. Pls consider my web-site likewise and make me aware should you agree. 38052

  10. 731391 373454I adore gathering valuable information, this post has got me even much more information! . 764158

  11. 498494 589369The vacation trades offered are evaluated a variety of in the chosen and merely very good value all around the world. Those hostels are normally based towards households which youll uncover accented via charming shores promoting crystal-clear fishing holes, concurrent of ones Ocean. Hotels Discounts 835946

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *